Virallinen nimi, kutsumanimi: Blue Raptor
Rotu, sukupuoli: suomalainenpuoliverinen, ori Säkä, väri: 179cm, kärpäskimo (ee aa Gg) Syntymäaika, -paikka: 20.5.2007, Suomi (16 vuotta) Painotus, taso: esteratsastus, ko heA | re 160cm Kasvattaja, maahantuoja: ei tiedossa, Casper VRL-13152 Entiset omistajat, nykyinen omistaja: Casper VRL-13152, Jasmin Metsämaa (Bella, VRL-14703), Nikolai Karevaara (Mr. January VRL-13876) Ollut ylläpidossa Billy Centerillä maaliskuu - elokuu 2022 Virtuaalitunnukset: VH16-031-0075 / PKK1502 |
Raptor on pääpiirteiltään ystävällinen ori. Hoidettaessa hevonen käyttäytyy asiallisesti, mutta sitomattomana Raptor saattaa pyöriä karsinassaan. Raptor nauttii harjaamisesta ja se onkin hyvä tapa luoda orin kanssa tiivis luottamussuhde. Kavioiden putsaaminen onnistuu, mutta mielellään ori ei jalkojaan nostele. Kengittämisen yhteydessä Raptor saattaa käyttäytyä äkäisesti ja malttamattomasti, jonka vuoksi se voi kiskoa jalkojaan pois kengittäjän otteesta. Talutuksen aikana orille kannattaa laittaa riimunnaru suuhun, sillä Raptorilla on tapana suorittaa yllättäviä taakse poistu spurtteja. Raptorilla on todella vahva vietti tammoja kohtaan, etenkin tamman kiima-aikana, joten taluttaessa on hyvä olla varuillaan. Varustaessa orin lempeä olemus muuttuu hyökkäävämmäksi, etenkin jos tämä ei tunne ratsastajaansa kunnolla. Satuloidessa Raptor huiskii ärsyyntyneenä hännällään ja polkee varoittavasti takajaloillaan. On hyvä muistaa varmistaa narun olevan tarpeeksi kireällä ellei halua hampaita takapuoleensa. Suitsiessa ori heittää päänsä pilviin, mutta pienellä äänen korotuksella Raptor suostuu laskemaan päänsä takaisin maankamaralle.
Ratsastaessa Raptor on osaava, mutta malttamaton. Sileällä orilla on tapana niin sanotusti juosta ratsastajansa alta, sillä orin keskittymiskyky lähenee nollaa. Käyntityöskentely on Raptorin mielestä ajan hukkaa, jonka vuoksi ori saattaa viihdyttää ratsastajaansa laukka-pukki-pysähdys-pukki yhdistelmillä. Ravityöskentelyssä Raptorista irtoaa näyttävä liike ja Raptor jaksaa keskittyä tekemiseensä paremmin. Orilla on kaunis ja pyöreä laukka, jonka kyydissä on mukava istua. Laukkatyöskentelyssä Raptor on parhaimmillaan ja usein miten sileällä ratsastettaessa parhaimmat pätkät sijoittuvat laukkatyöskentelyyn. Esteillä Raptor on parhaimmillaan. Ori nauttii hyppäämisestä ja on hyvä siinä. Hevosen pyörivä laukka ja kaunis hyppykaari sopivat mainiosti yhteen. Esteradoilla Raptor kerää usein turhankin paljon kierroksia, jolloin kauniista menosta tulee kaikkea muuta, paitsi kaunista. Ori ryöstää laukalle, pukittaa ja hyppää aivan liian kaukaa. Kyseisessä mielentilassa Raptor viettää enemmän aikaa kahdella, kuin neljällä jalalla. Edellä mainitut liikakierrokset pystyy välttämään, mikäli ratsastajan ja hevosen yhteistyö on sujuvaa. Raptor ei kyttää erikoisesteitä. Maastossa ori on mukava kaveri, tosin tiheässä metsikössä liikkuminen ei ole kilpakentillä loistavan Raptorin vahvin puoli. Raptor maastoilee mielellään, mutta mieluummin yksin, kuin ryhmässä. Laukatessa Raptoria voi olla vaikea hallita, sillä ori nauttii kovasta vauhdista.
Ratsastaessa Raptor on osaava, mutta malttamaton. Sileällä orilla on tapana niin sanotusti juosta ratsastajansa alta, sillä orin keskittymiskyky lähenee nollaa. Käyntityöskentely on Raptorin mielestä ajan hukkaa, jonka vuoksi ori saattaa viihdyttää ratsastajaansa laukka-pukki-pysähdys-pukki yhdistelmillä. Ravityöskentelyssä Raptorista irtoaa näyttävä liike ja Raptor jaksaa keskittyä tekemiseensä paremmin. Orilla on kaunis ja pyöreä laukka, jonka kyydissä on mukava istua. Laukkatyöskentelyssä Raptor on parhaimmillaan ja usein miten sileällä ratsastettaessa parhaimmat pätkät sijoittuvat laukkatyöskentelyyn. Esteillä Raptor on parhaimmillaan. Ori nauttii hyppäämisestä ja on hyvä siinä. Hevosen pyörivä laukka ja kaunis hyppykaari sopivat mainiosti yhteen. Esteradoilla Raptor kerää usein turhankin paljon kierroksia, jolloin kauniista menosta tulee kaikkea muuta, paitsi kaunista. Ori ryöstää laukalle, pukittaa ja hyppää aivan liian kaukaa. Kyseisessä mielentilassa Raptor viettää enemmän aikaa kahdella, kuin neljällä jalalla. Edellä mainitut liikakierrokset pystyy välttämään, mikäli ratsastajan ja hevosen yhteistyö on sujuvaa. Raptor ei kyttää erikoisesteitä. Maastossa ori on mukava kaveri, tosin tiheässä metsikössä liikkuminen ei ole kilpakentillä loistavan Raptorin vahvin puoli. Raptor maastoilee mielellään, mutta mieluummin yksin, kuin ryhmässä. Laukatessa Raptoria voi olla vaikea hallita, sillä ori nauttii kovasta vauhdista.
i. Velociraptor (evm) FWB, kkm, 180cm |
ii. Utah Raptor (evm) FWB, km, 185cm | iii. Indoraptor (evm) |
iie. Utah (evm) | ||
ie. Rough B (evm) SF, rt, 175cm | iei. Relevant (evm) | |
iee. Pills 'n Trills (evm) | ||
e. Unique Blue (evm) FWB, mrk, 179cm |
ei. Blå (evm) SWB, m, 180cm | eii.Dulcet (evm) |
eie. Blå Dimma (evm) | ||
ee. Just Life (evm) ZANG, rt, 178cm | eei. Laboi II (evm) | |
eee. Justice (evm) |
Raptorin suvusta löytyy suomalaistapuoliveristä (35,71 %), ruotsalaistapuoliveristä (21,43 %), ranskalaistapuoliveristä (21,43 %) ja zangersheidea (21,43 %)
i. Velociraptor oli komea suuri kokoinen kärpäskimo suomalainenpuoliveriori. Korkeudestaan huolimatta ori maailman suurin herrasmies, joilla ihan pienetkin lapset pystyivät menemään ongelmitta. Ratsastaessa ori oli todella mielyttämishaluinen ja kiltti. Kaikki tehtävät tehtiin mukisematta ja aina parhaansa mukaan. Mikään koulumestari ori ei missään nimessä ollut. Kiltteydestä ja helppoudesta huolimatta ori oli sitäkin hurjempi estemestari, joka voitto kisoja toisensa perään. Korkeissakin luokissa tälle orille jäi ilmavaraa esteisiin vaikka kuinka paljon. Eläkkeelle siirtyessään ori siirtyi siittämään tammoja ja saikin useita jälkeläisiä ennen kuin menehtyi äkilliseen ja agressiiviseen ähkyyn 23-vuotiaana.
ii. Utah Raptor oli lähes yhtä komea kun jälkeläisensa Velociraptor. Nimittäin suorastaan järkyttävän iso komea puoliverinen, joka ei kuitenkaan periyttänyt jälkeläisilleen sitä lempeyttä mikä Velociraptorilta löytyy. Ratsastaessa ori oli kuuma ja tulinen, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Kuitenkin kisoissa se alkoi menestymään ihan kansallisella tasolla asti kun sille löydettiin jämäkkä ratsastaja johon tämä luotti. Orin ura kuitenkin romahti tämän ratsastajan menehtyessä auto-onnettumuudessa. Menestynyt ori siirtyi jalostushommiin, jonka jälkeen päätyi vihreämmille laitumille 19-vuotiaana. Utah Raptor kuului suomalaiseen puoliverikantakirjaan kuten vanhempansakin.
ie. Rough B oli kaunis isokokoinen rautias, joka oli yksinkertaisesti maailman kiltein tamma koko maailmassa. Tamma ei olisi voinut satuttaa kärpästäkään, muttei myöskään antanut ratsastajien päästä liian helpolla. Tamma ei koskaan kansainvälisille radoille päässyt, mutta alue- ja seuramestaruuksissa se pärjäsi useampia vuosia. Tammalle hankittiin vain yksi ainut jälkeläinen kisauransa jälkeen, ennen kuin se ostettiin ratsastuskouluun pyörimään kenttää pitkin viimeiset vuotensa, ennen kuin menehtyi 21-vuoden iässä. Rough B kuului ranskalaiseen puoliverikantakirjaan kuten vanhempansakin.
e. Unique Blue oli jokaisen niin sanottu ''unelma hevonen'' ainakin ulkoa päin. Tamma hyppäsi upeasti ja pärjäsi kilpaurallaan loistavasti niin este- kuin koulupuolellakin. Kuitenkin kulissien takana tamma oli suuri riesa useiden jalkavaivojensa takia, jotka alkoivat jo nuorella iällä. Omistaja eläinlääkärien kanssa yritti parannella tammaa ja saada tästä vielä ison kilpatykin, mutta jalat antoivat periksi, eikä tammalla voinut enää edes ratsastaa. Tamma seisoi pihakoristeena useamman vuoden, ennen kuin se lopetettiin 15-vuoden isässä. Tamma kuului suomalaiseen puoliverikantakirjaan.
ei. Blå oli ruotsalainenpuoliverinen, joka syntyi Ruotissa kilpatallille. Ori oli lähinnä pikkukisojen tallaaja koko nuoren ikänsä ja nousi kansalliselle tasolle vasta 14-vuoden iässä. Ori oli monen eri kuuman nimen luottoratsu korkeillakin esteillä, sillä ori oli suorastaan upea ratsastaa. Tämä hyppäsi hyvällä tekniikalla, eikä siinä ollut oikein moitteitakaan. Ori ei pelännyt mitään, eikä turhia arastellut. Blå kiersi kisakenttiä vielä 19-vuoden iässäkin ennen eläköitymistään 20-vuoden iässä, jolloin siirtyi siitoshommiin. Blå eli 23-vuotiaaksi.
ee. Just Life oli kaunis rautias zangerheide tamma, joka menestyi kisoissa loistavasti ja pääsi kansallisellekkin tasolle. Tammalle ropisi sijoja joka suunnasta ja tamma suorastaan nautti kilpailu elämästä. Ratsastaessa tämä oli mielyttämishaluinen, että rehtityöntekijä. Omistajan mukaan tamma oli kertakaikkiaan erikoislaatuinen, että taitava monella eri tavalla. Tamma varsoi vain muutaman varsan muutammalle harvalle orille - ja eläkeiässä se tomi vain hömppäilyratsuna, kunnes se jouduttiin lopettamaan vanhan ikänsä vuoksi.
i. Velociraptor oli komea suuri kokoinen kärpäskimo suomalainenpuoliveriori. Korkeudestaan huolimatta ori maailman suurin herrasmies, joilla ihan pienetkin lapset pystyivät menemään ongelmitta. Ratsastaessa ori oli todella mielyttämishaluinen ja kiltti. Kaikki tehtävät tehtiin mukisematta ja aina parhaansa mukaan. Mikään koulumestari ori ei missään nimessä ollut. Kiltteydestä ja helppoudesta huolimatta ori oli sitäkin hurjempi estemestari, joka voitto kisoja toisensa perään. Korkeissakin luokissa tälle orille jäi ilmavaraa esteisiin vaikka kuinka paljon. Eläkkeelle siirtyessään ori siirtyi siittämään tammoja ja saikin useita jälkeläisiä ennen kuin menehtyi äkilliseen ja agressiiviseen ähkyyn 23-vuotiaana.
ii. Utah Raptor oli lähes yhtä komea kun jälkeläisensa Velociraptor. Nimittäin suorastaan järkyttävän iso komea puoliverinen, joka ei kuitenkaan periyttänyt jälkeläisilleen sitä lempeyttä mikä Velociraptorilta löytyy. Ratsastaessa ori oli kuuma ja tulinen, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Kuitenkin kisoissa se alkoi menestymään ihan kansallisella tasolla asti kun sille löydettiin jämäkkä ratsastaja johon tämä luotti. Orin ura kuitenkin romahti tämän ratsastajan menehtyessä auto-onnettumuudessa. Menestynyt ori siirtyi jalostushommiin, jonka jälkeen päätyi vihreämmille laitumille 19-vuotiaana. Utah Raptor kuului suomalaiseen puoliverikantakirjaan kuten vanhempansakin.
ie. Rough B oli kaunis isokokoinen rautias, joka oli yksinkertaisesti maailman kiltein tamma koko maailmassa. Tamma ei olisi voinut satuttaa kärpästäkään, muttei myöskään antanut ratsastajien päästä liian helpolla. Tamma ei koskaan kansainvälisille radoille päässyt, mutta alue- ja seuramestaruuksissa se pärjäsi useampia vuosia. Tammalle hankittiin vain yksi ainut jälkeläinen kisauransa jälkeen, ennen kuin se ostettiin ratsastuskouluun pyörimään kenttää pitkin viimeiset vuotensa, ennen kuin menehtyi 21-vuoden iässä. Rough B kuului ranskalaiseen puoliverikantakirjaan kuten vanhempansakin.
e. Unique Blue oli jokaisen niin sanottu ''unelma hevonen'' ainakin ulkoa päin. Tamma hyppäsi upeasti ja pärjäsi kilpaurallaan loistavasti niin este- kuin koulupuolellakin. Kuitenkin kulissien takana tamma oli suuri riesa useiden jalkavaivojensa takia, jotka alkoivat jo nuorella iällä. Omistaja eläinlääkärien kanssa yritti parannella tammaa ja saada tästä vielä ison kilpatykin, mutta jalat antoivat periksi, eikä tammalla voinut enää edes ratsastaa. Tamma seisoi pihakoristeena useamman vuoden, ennen kuin se lopetettiin 15-vuoden isässä. Tamma kuului suomalaiseen puoliverikantakirjaan.
ei. Blå oli ruotsalainenpuoliverinen, joka syntyi Ruotissa kilpatallille. Ori oli lähinnä pikkukisojen tallaaja koko nuoren ikänsä ja nousi kansalliselle tasolle vasta 14-vuoden iässä. Ori oli monen eri kuuman nimen luottoratsu korkeillakin esteillä, sillä ori oli suorastaan upea ratsastaa. Tämä hyppäsi hyvällä tekniikalla, eikä siinä ollut oikein moitteitakaan. Ori ei pelännyt mitään, eikä turhia arastellut. Blå kiersi kisakenttiä vielä 19-vuoden iässäkin ennen eläköitymistään 20-vuoden iässä, jolloin siirtyi siitoshommiin. Blå eli 23-vuotiaaksi.
ee. Just Life oli kaunis rautias zangerheide tamma, joka menestyi kisoissa loistavasti ja pääsi kansallisellekkin tasolle. Tammalle ropisi sijoja joka suunnasta ja tamma suorastaan nautti kilpailu elämästä. Ratsastaessa tämä oli mielyttämishaluinen, että rehtityöntekijä. Omistajan mukaan tamma oli kertakaikkiaan erikoislaatuinen, että taitava monella eri tavalla. Tamma varsoi vain muutaman varsan muutammalle harvalle orille - ja eläkeiässä se tomi vain hömppäilyratsuna, kunnes se jouduttiin lopettamaan vanhan ikänsä vuoksi.
KWPN-o Blue Groove, s. 5.9.2023 - e. Groot Bouquet. Om. Kaius VRL-14900
FWB-o Indominus Rex, s. 22.6.2012 - e. Pepsodent. Om. Camilla VRL-14333
Hox! Raptor on jalostuskäytössä puoliverisille! Kysy tarkemmin Keskustassa tai Sähköpostilla.
FWB-o Indominus Rex, s. 22.6.2012 - e. Pepsodent. Om. Camilla VRL-14333
Hox! Raptor on jalostuskäytössä puoliverisille! Kysy tarkemmin Keskustassa tai Sähköpostilla.
Nikolai Karevaara (Mr. January VRL-13876)
Puunsäleet painautuivat kipeästi vasten kämmeniäni kun nojailin Power Jumpin verryttelyalueen aitaa vasten, mutta tuskin huomasin sitä, kun silmäni oli liimautuneet kiinni kentällä ratsastavassa ratsukossa ja huomioni täysin heidän ulospäin loistavissa ongelmissa. Billyn naama oli päällisin puolin neutraali, mutta ilmeessä oli selvästi happamuuden jälkiä; otsan ja nenänvarressa näkyi muutama ruttu, yhteen pureksitut hampaan kiristivät leukaperää ja silmistä säteili pelkkää jäätä. Hän istui kärpäspilkukkaan kimon selässä määrätietoisesti; pohkeet aktiivisesti läsnä hevosen molemmin puolin, kuolaintuntumalla ilman ohjien vetämistä tai niissä roikkumista, ja ryhti kuin kansikuvapojalla.
Miehellä oli epäilemättä pilkuntarkka suunnitelma siitä, miten hän aikoisi tänään ratsastaa. Harmi vain, ettei Raptori ollut selvästi samalla aallonpituudella, ei sitten alkuunkaan. Sen normaalista kauniin pyöreästä laukasta ei ollut tietoakaan ratsukon työskennellessä kavionuralla, ei varsinkaan kun matkaa näytti taittuvan enemmän sivuaskelissa kuin suorassa urassa. Oriin lihakset oli jännittyneet ja askeleet töksähteleviä, ja välillä sen moottori lähti ylikierroksillekin pidätteistä huolimatta, joita Raptor ei näyttänyt kuuntelevan alkuunkaan.
Niin, kukapa sellaisesta keinuhevosesta nauttisi.
En missään nimessä kutsuisi itseäni empaatikoksi, mutta ratsukon nihkeän näköinen yhteistyö sai minutkin kavahtamaan. Eikä ongelmana ollut se, että Billy olisi ratsastanut jotenkin huonosti tai tehnyt suurempia virheitä. Päin vastoin, Billy näytti tekevän kaiken osaamansa oppikirjan mukaan ja lisääkin, ja normaalisti se olisi varmasti toiminutkin minkä tahansa muun hevosen kanssa. Jostain syystä ei vaan Raptorin.
Hengähdin syvään ja raskaasti, sormeni edelleen puristaen verryttelyalueen aitausta. Silmiini pisteli ikävästi paahtavan auringon kirkkaat säteet, tai ehkä se olikin kentältä nousevaa hiekkapölyä, kun Raptor ja Billy kaahasivat ohitseni kuin laukkaurheilun uraharrastajat konsanaan. Ensimmäinen lämmittelyeste ylittyi, mutta hyppy lähti aivan liian aikaisin ja Billy joutui vetämään kätensä suojaksi eteensä, jottei olisi tömähtänyt orin niskaan koko painollaan esteeltä laskeutuessaan. Raptor heitti rusehtavat takakavionsa ilmaan "onnistuneesta" suorituksesta ja lähti ryöstäen taas laukkaamaan kuin viimeistä päivää.
Näytös ei tietenkään ollut sitä mitä olin toivonut näkeväni, kun löysin aikaa oman kisavalmistautumisen lomasta tulla katsomaan heidän suoritustaan. Mutta totta puhuakseni en ollut siitä erityisemmin yllättynytkään. Olin tietenkin seurannut kaksikon suorituksia sopimuksemme alkupäivistä lähtien, osaksi turhautuneena, toisaalta taas varsin kiinnostuneena, kun en siihen hätään muistanut yhtäkään kilpailua jossa he olisivat päässeet osallistujakatraan paremmalle puoliskolle, saatikaan sijoituksille. Aluksi ruma puoli minussa oli saattanutkin olla hieman vahingoniloinen heidän epäonnistumisista, sillä se kertoi, ettei ongelma selvästi ollut pelkästään minussa. Koska jos Billy olisi pystynyt ratsastamaan kuumaa oria edes puoliksi niin hyvin kuin Raptorin edellinen omistaja oli taannoin tehnyt, mitä se olisi kertonut minusta kilparatsastajana?
Raptorin ylläpitosopimus kun oli ollut varsinainen nyrkinisku palleilleni, vaikkakin oma aiheuttamani. Kun en ollut onnistunut saamaan meidän yhteystyötä tukevalle pohjalle sitten alkuunkaan, en tuntien tai treenien jälkeen, en vaikka olin konsultoinut yhtä jos toista ammattiosaajaa. Raptorin selässä olin ollut huomattavasti enemmän turhaantunut kuin tuntenut oikeasti onnistuneeni, enkä vaan saanut päähäni että miksi, vaikka pystyin edelleen muistelemaan videonauhurin lailla ne kilpailut vuosien takaa, missä olimme suoriutuneet Logen kanssa erinomaisesti, mutta jossa Casper ja Raptor olivat osanneet tehdä erinomaisen vieläkin paremmin. Kateus saattoi olla edelleen läsnä, mutta nyt aivan eri syistä.
Tiesin tarkalleen miten Casper oli aikoinaan oriita ratsastanut, niin moneen otteeseen olin ollut kilpailemassa häntä vastaan. Mutta vaikka kuinka olin yrittänyt imitoida toisen ratsastusta, Raptor ei siltikään ollut antanut minulle vastakaikua. Kuin se olisi tiennyt, että olin vain halpa huijari. Ja ehkä tuo syyllistävä tosiasia oli syy, miksen ollut vieläkään suostunut myymään oriita eteenpäin ja vain jatkaa omaa rankkaa, mutta erityisen antoisaa elämääni Logen kanssa.
Tai ehkä egoni oli ottanut liian suuren kolauksen. Kuinka voisin kuulla itseni kutsuttavan huippukilparatsastajaksi, jos en pärjännyt yhden pahaisen puoliverisen kanssa puomitunneillakaan?
Mutta ehkä minun oli vain aika hyväksyttävä se tosiasia, ettei me yksinkertaisesti oltu toisillemme yhteensopivia. Ja se taisi olla asia, minkä Billykin joutuisi näillä näkymin vielä hyväksymään. Hänen ei vain tarvinnut kantaa siitä vastuuta.
Loppupeleissä Billyn ja Raptorin huonot tulokset toisivat vain lisää harmia minulle jo pelkästään siinä, etten ollut yhtään lähempänä vastausta kuin puoli vuotta sitten hevosen luovuttamisesta Billyn huostaan. En pystyisi selvittämään mitä oli ne asiat, mitä Billy teki Raptoria ratsastaessa oikein, mitä minä voisin tulevaisuudessa tehdä jos haluaisin antaa oriille vielä mahdollisuuden. Raptorin huonot tulokset eivät myöskään antaneet hirveän hyvää kuvaa minusta ratsastajana, ainakaan esteratsastajien maailmassa jos siitä sattui välittämään.
Kaikkein vähiten oriin huonot tulokset eivät ainakaan edesauttaneet sen haluttavuutta ostomarkkinoilla, jos vaikka olisinkin toivonut saavani käyttämäni takaisin. Näillä näkymin varsin epätodennäköistä. Jos siitäkään siis sattui välittämään.
Joten jäljelle jäi vain kohta eläkeikäinen tuittupää, joka oli vain heijastus nuoruusajan loistostaan, ja jota kukaan ei tulisi haluamaan kun kukaan ei sen kanssa tuntunut pärjäävän sitten alkuunkaan. Nyt ymmärsin kuinka totaalisesti olin mennyt oman pääni ylitse, kun olin huomannut sen myynti-ilmoituksen ja aivan epärealistisesti mennyt kuvittelemaan, että pystyisin näyttämään maailmalle että minäkin osaan. Että meistä kahdesta se olin minä, joka oli edelleen pystyssä, luovuttamatta, ja jonka sisällä roihusi se sama kilpailuvietti vähintäänkin yhtä suurella liekillä, kuin monen monta vuotta sitten minun silmistäni oli näkynyt.
Jostain syystä mieleeni ei ollut kertaakaan kolahtanut, että Raptorin myymiselle oli todennäköisesti ollut jokin erityisen hyvä syy.
Puomin napakka kolahdus sai huomioni kääntymään takaisin lämmittelevään ratsukkoon, jonka pakka näytti totaalisesti levinneen, vaikka Billy kuinka yritti pitää ulospäin nähden kaiken kasassa. En voinut miestä syyttääkään. Lämmittely olisi näyttänyt todennäköisesti aivan samanlaiselta kaaokselta, vaikka olisinkin itse ollut oriin selässä. Olinhan saanut kokea sen useasti aikaisemmin itsekin.
Huomioni varasti lämmittelyalueen toisella reunalla käsiään turhautuneesti heiluttava mies, joka ei hänkään ollut selvästi vakuuttunut ratsukon esityksestä. Dexter Cook, mieleeni välähti, Billyn amerikkalainen valmentaja. Mies ei antanut Billylle viime hetken vinkkejä tai huomautuksia, tosin Billyn ilmeestä päätellen ne eivät olisi olleetkaan toivottuja. Kuka tahtoisi kuulla sanottavan ääneen sen minkä tiesi hyvin itsekin?
Hetken mietin, pitäisikö minun koittaa päästä kisojen jälkeen miehen puheille. Jos hänellä olisi antaa arvokasta tietoa, näin ulkopuolisen mutta kuitenkin sisäpiiriläisen näkökulmasta. Kai hänelle oli jotain huomioita tarttunut tämän puolen vuoden aikana ratsukkoa valmentaessaan?
Ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen kuulutettiin Billy ja Raptor, numerona 96, astumaan Cloudfieldin suurelle kisa-areenalle antamaan suorituksensa. Mies sai vain vaivoin hidastamaan pyörivän oriin käyntiin ja ohjaamaan sen jotakuinkin hallinnassa areenalle esteiden keskelle. Kävelin aitaa pitkin areenan kulmille ratsukon perässä, skeptisenä heidän lämmittelystään, mutta edelleen toivoen että Billy tekisi jotain, millä hän saisi naksautettua Raptorin taas omaksi vanhaksi itsekseen.
Billy käski Raptorin hallittuun laukkaan ensimmäisen esteen läheisyyteen lähtömerkkiään odotellen. Hänen naamansa oli mutrullaan, mutta katse edelleen keskittynyt ja päättäväinen. Olihan hän jo kertaalleen ratsastanut radan läpi kirahvikuvioisella oriilla, ja kuulemma vielä erittäin onnistuneesti. Heidän yhteistyö tuon toisen ylläpitohevosen kanssa oli ollut aivan toista luokkaa, melkein niinkin, että huonoimmat päivät sen kanssa näyttivät paremmilta, kuin parhaimmat päivät Raptorin kanssa.
Joten miten kilpailut sujuisivatkaan erittäin huonona päivänä?
Jos minulla oli ollenkaan toivoa ratsukon kohtalaisesta suorituksesta ennen ensimmäistä estettä, niin viimeistään kolmannella ne oli tyystin kadonneet. Oli päivänselvää, ettei Raptorilla ollut aikomustakaan kuunnella Billyn käskyjä tai pyyntöjä, ei edes kompromisseja. Ennen kolmatta hyppyä kaikki oli vielä jotenkuten hallinnassa, mutta Evergreenin pystyjä lähestyessä ratsukolta hävisi selvä tahti, askeleet venyivät aivan ylimittaisiksi ja yli päästiin vai nipin napin, kenties ihan ratsastajan silkkaa taitoa. Ja heti sen jälkeen ori meni taas ylikierroksille. Sen pää oli taivaassa ja silmänvalkuaiset heilahtelivat milloin mihinkin suuntaan, vaahtoa valui sen ryntäille ja tanner tömisi, kun kärpäskimo lähestyi seuraavaa tähtipystyä. Billyllä ei ollut mahdollisuuttakaan saada oriita ajoissa hallintaansa, eikä Raptorilla ollut ajatustakaan hidastaa jo nyt punaiselle kiihtynyttä vauhtiaan.
Katsomo kohahti ja selostamossa voivoteltiin, kun ratsukko rymisti suoraan seuraavan esteen lävitse, yrittämättäkään sen ylitse.
Saatoin tuntea massiivisen jomotuksen päässäni tekevän tuloaan, seuratessani ratsukon kaameaa suoritusta mitäänsanomaton ilme naamallani. Raptor saattoi olla suurin virheeni vuosikymmeneen. Ei, se ehdottomasti oli. Ja olin mennyt antamaan sen Billy Centerin ylläpitoon, vakuutellen, että kyseessä oli oikeasti taitava ja osaava, taannoin monien kilpailukenttien estemestari.
Käännyin nopeasti spektaakkelista pois, ennen kuin näkisin jotain vielä masentavampaa. Ei minulla ollut varaa siihen, vähiten nyt kun oma suoritukseni, johon olin kuukausia ja kuukausia uskollisesti jälleen valmentautunut, lähestyi vääjäämättä. Kenties rento maastolenkki ennen omaa luokkaa saisi huuhdeltua pois suustani tuon kitkerän maun, minkä Raptor esityksellään oli sinne pistänyt.
Miehellä oli epäilemättä pilkuntarkka suunnitelma siitä, miten hän aikoisi tänään ratsastaa. Harmi vain, ettei Raptori ollut selvästi samalla aallonpituudella, ei sitten alkuunkaan. Sen normaalista kauniin pyöreästä laukasta ei ollut tietoakaan ratsukon työskennellessä kavionuralla, ei varsinkaan kun matkaa näytti taittuvan enemmän sivuaskelissa kuin suorassa urassa. Oriin lihakset oli jännittyneet ja askeleet töksähteleviä, ja välillä sen moottori lähti ylikierroksillekin pidätteistä huolimatta, joita Raptor ei näyttänyt kuuntelevan alkuunkaan.
Niin, kukapa sellaisesta keinuhevosesta nauttisi.
En missään nimessä kutsuisi itseäni empaatikoksi, mutta ratsukon nihkeän näköinen yhteistyö sai minutkin kavahtamaan. Eikä ongelmana ollut se, että Billy olisi ratsastanut jotenkin huonosti tai tehnyt suurempia virheitä. Päin vastoin, Billy näytti tekevän kaiken osaamansa oppikirjan mukaan ja lisääkin, ja normaalisti se olisi varmasti toiminutkin minkä tahansa muun hevosen kanssa. Jostain syystä ei vaan Raptorin.
Hengähdin syvään ja raskaasti, sormeni edelleen puristaen verryttelyalueen aitausta. Silmiini pisteli ikävästi paahtavan auringon kirkkaat säteet, tai ehkä se olikin kentältä nousevaa hiekkapölyä, kun Raptor ja Billy kaahasivat ohitseni kuin laukkaurheilun uraharrastajat konsanaan. Ensimmäinen lämmittelyeste ylittyi, mutta hyppy lähti aivan liian aikaisin ja Billy joutui vetämään kätensä suojaksi eteensä, jottei olisi tömähtänyt orin niskaan koko painollaan esteeltä laskeutuessaan. Raptor heitti rusehtavat takakavionsa ilmaan "onnistuneesta" suorituksesta ja lähti ryöstäen taas laukkaamaan kuin viimeistä päivää.
Näytös ei tietenkään ollut sitä mitä olin toivonut näkeväni, kun löysin aikaa oman kisavalmistautumisen lomasta tulla katsomaan heidän suoritustaan. Mutta totta puhuakseni en ollut siitä erityisemmin yllättynytkään. Olin tietenkin seurannut kaksikon suorituksia sopimuksemme alkupäivistä lähtien, osaksi turhautuneena, toisaalta taas varsin kiinnostuneena, kun en siihen hätään muistanut yhtäkään kilpailua jossa he olisivat päässeet osallistujakatraan paremmalle puoliskolle, saatikaan sijoituksille. Aluksi ruma puoli minussa oli saattanutkin olla hieman vahingoniloinen heidän epäonnistumisista, sillä se kertoi, ettei ongelma selvästi ollut pelkästään minussa. Koska jos Billy olisi pystynyt ratsastamaan kuumaa oria edes puoliksi niin hyvin kuin Raptorin edellinen omistaja oli taannoin tehnyt, mitä se olisi kertonut minusta kilparatsastajana?
Raptorin ylläpitosopimus kun oli ollut varsinainen nyrkinisku palleilleni, vaikkakin oma aiheuttamani. Kun en ollut onnistunut saamaan meidän yhteystyötä tukevalle pohjalle sitten alkuunkaan, en tuntien tai treenien jälkeen, en vaikka olin konsultoinut yhtä jos toista ammattiosaajaa. Raptorin selässä olin ollut huomattavasti enemmän turhaantunut kuin tuntenut oikeasti onnistuneeni, enkä vaan saanut päähäni että miksi, vaikka pystyin edelleen muistelemaan videonauhurin lailla ne kilpailut vuosien takaa, missä olimme suoriutuneet Logen kanssa erinomaisesti, mutta jossa Casper ja Raptor olivat osanneet tehdä erinomaisen vieläkin paremmin. Kateus saattoi olla edelleen läsnä, mutta nyt aivan eri syistä.
Tiesin tarkalleen miten Casper oli aikoinaan oriita ratsastanut, niin moneen otteeseen olin ollut kilpailemassa häntä vastaan. Mutta vaikka kuinka olin yrittänyt imitoida toisen ratsastusta, Raptor ei siltikään ollut antanut minulle vastakaikua. Kuin se olisi tiennyt, että olin vain halpa huijari. Ja ehkä tuo syyllistävä tosiasia oli syy, miksen ollut vieläkään suostunut myymään oriita eteenpäin ja vain jatkaa omaa rankkaa, mutta erityisen antoisaa elämääni Logen kanssa.
Tai ehkä egoni oli ottanut liian suuren kolauksen. Kuinka voisin kuulla itseni kutsuttavan huippukilparatsastajaksi, jos en pärjännyt yhden pahaisen puoliverisen kanssa puomitunneillakaan?
Mutta ehkä minun oli vain aika hyväksyttävä se tosiasia, ettei me yksinkertaisesti oltu toisillemme yhteensopivia. Ja se taisi olla asia, minkä Billykin joutuisi näillä näkymin vielä hyväksymään. Hänen ei vain tarvinnut kantaa siitä vastuuta.
Loppupeleissä Billyn ja Raptorin huonot tulokset toisivat vain lisää harmia minulle jo pelkästään siinä, etten ollut yhtään lähempänä vastausta kuin puoli vuotta sitten hevosen luovuttamisesta Billyn huostaan. En pystyisi selvittämään mitä oli ne asiat, mitä Billy teki Raptoria ratsastaessa oikein, mitä minä voisin tulevaisuudessa tehdä jos haluaisin antaa oriille vielä mahdollisuuden. Raptorin huonot tulokset eivät myöskään antaneet hirveän hyvää kuvaa minusta ratsastajana, ainakaan esteratsastajien maailmassa jos siitä sattui välittämään.
Kaikkein vähiten oriin huonot tulokset eivät ainakaan edesauttaneet sen haluttavuutta ostomarkkinoilla, jos vaikka olisinkin toivonut saavani käyttämäni takaisin. Näillä näkymin varsin epätodennäköistä. Jos siitäkään siis sattui välittämään.
Joten jäljelle jäi vain kohta eläkeikäinen tuittupää, joka oli vain heijastus nuoruusajan loistostaan, ja jota kukaan ei tulisi haluamaan kun kukaan ei sen kanssa tuntunut pärjäävän sitten alkuunkaan. Nyt ymmärsin kuinka totaalisesti olin mennyt oman pääni ylitse, kun olin huomannut sen myynti-ilmoituksen ja aivan epärealistisesti mennyt kuvittelemaan, että pystyisin näyttämään maailmalle että minäkin osaan. Että meistä kahdesta se olin minä, joka oli edelleen pystyssä, luovuttamatta, ja jonka sisällä roihusi se sama kilpailuvietti vähintäänkin yhtä suurella liekillä, kuin monen monta vuotta sitten minun silmistäni oli näkynyt.
Jostain syystä mieleeni ei ollut kertaakaan kolahtanut, että Raptorin myymiselle oli todennäköisesti ollut jokin erityisen hyvä syy.
Puomin napakka kolahdus sai huomioni kääntymään takaisin lämmittelevään ratsukkoon, jonka pakka näytti totaalisesti levinneen, vaikka Billy kuinka yritti pitää ulospäin nähden kaiken kasassa. En voinut miestä syyttääkään. Lämmittely olisi näyttänyt todennäköisesti aivan samanlaiselta kaaokselta, vaikka olisinkin itse ollut oriin selässä. Olinhan saanut kokea sen useasti aikaisemmin itsekin.
Huomioni varasti lämmittelyalueen toisella reunalla käsiään turhautuneesti heiluttava mies, joka ei hänkään ollut selvästi vakuuttunut ratsukon esityksestä. Dexter Cook, mieleeni välähti, Billyn amerikkalainen valmentaja. Mies ei antanut Billylle viime hetken vinkkejä tai huomautuksia, tosin Billyn ilmeestä päätellen ne eivät olisi olleetkaan toivottuja. Kuka tahtoisi kuulla sanottavan ääneen sen minkä tiesi hyvin itsekin?
Hetken mietin, pitäisikö minun koittaa päästä kisojen jälkeen miehen puheille. Jos hänellä olisi antaa arvokasta tietoa, näin ulkopuolisen mutta kuitenkin sisäpiiriläisen näkökulmasta. Kai hänelle oli jotain huomioita tarttunut tämän puolen vuoden aikana ratsukkoa valmentaessaan?
Ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen kuulutettiin Billy ja Raptor, numerona 96, astumaan Cloudfieldin suurelle kisa-areenalle antamaan suorituksensa. Mies sai vain vaivoin hidastamaan pyörivän oriin käyntiin ja ohjaamaan sen jotakuinkin hallinnassa areenalle esteiden keskelle. Kävelin aitaa pitkin areenan kulmille ratsukon perässä, skeptisenä heidän lämmittelystään, mutta edelleen toivoen että Billy tekisi jotain, millä hän saisi naksautettua Raptorin taas omaksi vanhaksi itsekseen.
Billy käski Raptorin hallittuun laukkaan ensimmäisen esteen läheisyyteen lähtömerkkiään odotellen. Hänen naamansa oli mutrullaan, mutta katse edelleen keskittynyt ja päättäväinen. Olihan hän jo kertaalleen ratsastanut radan läpi kirahvikuvioisella oriilla, ja kuulemma vielä erittäin onnistuneesti. Heidän yhteistyö tuon toisen ylläpitohevosen kanssa oli ollut aivan toista luokkaa, melkein niinkin, että huonoimmat päivät sen kanssa näyttivät paremmilta, kuin parhaimmat päivät Raptorin kanssa.
Joten miten kilpailut sujuisivatkaan erittäin huonona päivänä?
Jos minulla oli ollenkaan toivoa ratsukon kohtalaisesta suorituksesta ennen ensimmäistä estettä, niin viimeistään kolmannella ne oli tyystin kadonneet. Oli päivänselvää, ettei Raptorilla ollut aikomustakaan kuunnella Billyn käskyjä tai pyyntöjä, ei edes kompromisseja. Ennen kolmatta hyppyä kaikki oli vielä jotenkuten hallinnassa, mutta Evergreenin pystyjä lähestyessä ratsukolta hävisi selvä tahti, askeleet venyivät aivan ylimittaisiksi ja yli päästiin vai nipin napin, kenties ihan ratsastajan silkkaa taitoa. Ja heti sen jälkeen ori meni taas ylikierroksille. Sen pää oli taivaassa ja silmänvalkuaiset heilahtelivat milloin mihinkin suuntaan, vaahtoa valui sen ryntäille ja tanner tömisi, kun kärpäskimo lähestyi seuraavaa tähtipystyä. Billyllä ei ollut mahdollisuuttakaan saada oriita ajoissa hallintaansa, eikä Raptorilla ollut ajatustakaan hidastaa jo nyt punaiselle kiihtynyttä vauhtiaan.
Katsomo kohahti ja selostamossa voivoteltiin, kun ratsukko rymisti suoraan seuraavan esteen lävitse, yrittämättäkään sen ylitse.
Saatoin tuntea massiivisen jomotuksen päässäni tekevän tuloaan, seuratessani ratsukon kaameaa suoritusta mitäänsanomaton ilme naamallani. Raptor saattoi olla suurin virheeni vuosikymmeneen. Ei, se ehdottomasti oli. Ja olin mennyt antamaan sen Billy Centerin ylläpitoon, vakuutellen, että kyseessä oli oikeasti taitava ja osaava, taannoin monien kilpailukenttien estemestari.
Käännyin nopeasti spektaakkelista pois, ennen kuin näkisin jotain vielä masentavampaa. Ei minulla ollut varaa siihen, vähiten nyt kun oma suoritukseni, johon olin kuukausia ja kuukausia uskollisesti jälleen valmentautunut, lähestyi vääjäämättä. Kenties rento maastolenkki ennen omaa luokkaa saisi huuhdeltua pois suustani tuon kitkerän maun, minkä Raptor esityksellään oli sinne pistänyt.
Jasmin Metsämaa (Bella VRL-14703)
Kun mun rakas tammani Trulli oli menehtynyt yllättäen vuoden 2018 jouluna, en mä aluksi ollut suostunut edes ajattelemaan uutta hevosta itselleni. Jostain syystä mä sitten päädyin kuitenkin puoli vuotta myöhemmin koeratsastamaan hevosia. Raptor ei ollut mun ensimmäinen yritys ja mun ei edes alunperin pitänyt mennä katsomaan koko hevosta, mutta loppujen lopuksi se oli juuri se "rakkautta ensisilmäyksellä".
Se päivä, kun iso puoliveriori asteli meidän lähitallin pihalle ja sen karva kiilteli auringossa, se oli jotain taianomaista. En mä todellakaan siinä kohtaa ajatellut, että olin tehnyt päätöksen huonosti. Eikä siinä, ensimmäinen puoli vuotta sujui suhteellisen hyvin. Käytiin ahkerasti valmennuksissa ja mun valmentaja myös läpiratsasti Raptoria. Mutta sitten tuli ensimmäiset talvipakkaset ja orilla oli vähän turhan paljon virtaa. Se heitti mut alas estekentällä, ihan kuin jonkun märän rätin.
Seuraava vuosi menikin sitten siinä, että mä ratsastin mun tuttavani suomenhevosruunaa ja se ratsasti Raptoria mun puolesta. Mun vanhemmat ei olleet järin innoissaan asiasta. Ja koko ajan mä tiesin, että mun on tehtävä asialle jotain. Joulukuussa 2020 Raptor lähti kokeilemaan onneaan erälle kilpatallille. Mutta ei siitä tullut mitään. Tokihan ori oli taitava ja se nainen piti siitä. Totesi kuitenkin, että ei ollut sitä, mitä hän etsi.
Raptor tuli takaisin kotiin. Puoli vuotta mä jatkoin samalla kaavalla kuin edellisenkin vuoden. Vaihdettiin kaverin kanssa hevosia ja kävin mä muutaman kerran puoliverisen selässäkin. Mutta ei siitä mulle ollut ratsuksi, se osasi olla yhtä tulta ja tappuraa. Varsinkin, kun mä pelkäsin ja jännitin. Niinpä mä laitoin sen virallisesti myyntiin. Mun vanhemmat oli aluksi hyvin hämmentyneitä ja päädyin lopulta kertomaan niille, että mä pelkäsin oria. Sen jälkeen ne jotenkin ymmärsi ja antoi mulle vapauden tehdä miten haluan.
Joku kiinnostui heti Raptorista. Sain loppujen lopuksi muutamiakin kyselyitä. Yksi kuitenkin tiesi orin muutaman vuoden takaa, kun se oli kilpaillut samoissa kisoissa. Se teki ihan hyvän tarjouksen ja mä tartuin siihen. Samalla sain vihdoin alkaa luvan kanssa katsoa itselleni rauhallista ja tasaista hevosta. Raptorkin saisi sen, mitä ansaitsi.
Se päivä, kun Nikolai Karevaara ajoi meidän tallin pihaan ja pakkasi orin mukaansa, oli samaan aikaan surullinen ja suurin helpotus. Trailerin mukana lähti mun unelmieni kiiltokuvaori, mutta samalla myös paino mun sydämeltäni. Aina ei vain voi mennä niinkuin on kuvitellut. Ja mä tiesin, että Raptor saisi parhaan mahdollisen elämän Nikolain kanssa.
Se päivä, kun iso puoliveriori asteli meidän lähitallin pihalle ja sen karva kiilteli auringossa, se oli jotain taianomaista. En mä todellakaan siinä kohtaa ajatellut, että olin tehnyt päätöksen huonosti. Eikä siinä, ensimmäinen puoli vuotta sujui suhteellisen hyvin. Käytiin ahkerasti valmennuksissa ja mun valmentaja myös läpiratsasti Raptoria. Mutta sitten tuli ensimmäiset talvipakkaset ja orilla oli vähän turhan paljon virtaa. Se heitti mut alas estekentällä, ihan kuin jonkun märän rätin.
Seuraava vuosi menikin sitten siinä, että mä ratsastin mun tuttavani suomenhevosruunaa ja se ratsasti Raptoria mun puolesta. Mun vanhemmat ei olleet järin innoissaan asiasta. Ja koko ajan mä tiesin, että mun on tehtävä asialle jotain. Joulukuussa 2020 Raptor lähti kokeilemaan onneaan erälle kilpatallille. Mutta ei siitä tullut mitään. Tokihan ori oli taitava ja se nainen piti siitä. Totesi kuitenkin, että ei ollut sitä, mitä hän etsi.
Raptor tuli takaisin kotiin. Puoli vuotta mä jatkoin samalla kaavalla kuin edellisenkin vuoden. Vaihdettiin kaverin kanssa hevosia ja kävin mä muutaman kerran puoliverisen selässäkin. Mutta ei siitä mulle ollut ratsuksi, se osasi olla yhtä tulta ja tappuraa. Varsinkin, kun mä pelkäsin ja jännitin. Niinpä mä laitoin sen virallisesti myyntiin. Mun vanhemmat oli aluksi hyvin hämmentyneitä ja päädyin lopulta kertomaan niille, että mä pelkäsin oria. Sen jälkeen ne jotenkin ymmärsi ja antoi mulle vapauden tehdä miten haluan.
Joku kiinnostui heti Raptorista. Sain loppujen lopuksi muutamiakin kyselyitä. Yksi kuitenkin tiesi orin muutaman vuoden takaa, kun se oli kilpaillut samoissa kisoissa. Se teki ihan hyvän tarjouksen ja mä tartuin siihen. Samalla sain vihdoin alkaa luvan kanssa katsoa itselleni rauhallista ja tasaista hevosta. Raptorkin saisi sen, mitä ansaitsi.
Se päivä, kun Nikolai Karevaara ajoi meidän tallin pihaan ja pakkasi orin mukaansa, oli samaan aikaan surullinen ja suurin helpotus. Trailerin mukana lähti mun unelmieni kiiltokuvaori, mutta samalla myös paino mun sydämeltäni. Aina ei vain voi mennä niinkuin on kuvitellut. Ja mä tiesin, että Raptor saisi parhaan mahdollisen elämän Nikolain kanssa.
Varusteemme ovat Equestrian PRO:sta & Sokka Luxuries:ilta!
- Loimet sään mukaan: Yli 10 asteen pakkasella toppaloimi, sadesäällä sadeloimi. Katso toppaloimen paksuus pakkasen ja tuulen mukaan
- Hikisenä/märkänä kuivatusloimi
- Fleeceloimi, jos tallissa alle 10 astetta lämmintä
- Fleeceloimi, jos ulkona alle 5 astetta lämmintä
- Ratsastaessa joko yleisvarusteet tai lajinmukaiset varusteet; kuvissa jaoteltuna.
- Sileälle suojat, koulutreeniin pintelit ja estetreeniin suojat.
- Kesäisin tarvitsee itikkamyrkkyä ja rasvaamista --> lievä hankuri
Aamulla:
- Heinää 5kg
- Väkirehut: 0,5kg (0,5l) Harmonia, 100g (1dl) Essentials, kuivattu leivänpala/porkkana
- Heinää 2kg + 2kg
- Ei väkirehuja, liikutuksen jälkeen tarjotaan Go Green -vettä (1dl pellettejä liotetaan 10 litraan vettä)
- Heinää 5kg
- Väkirehut: 1kg (1l) Harmonia, 200g (2dl) Essentials, 200g (2dl) hamppua, 1rkl kurkumaa, 4rkl nokkosta, pari porkkanaa/kuivattua leipää
Rehut hankimme Stjärnesands Hästeri:sta!
Hevosen lineart © JKoenegge, Hevosen & suvun tiedot © Casper VRL-13152, Rantakuva © Alexiina VRL-02207 || Muut tekstit © VRL-14703, ellei toisin mainita || Varustekollaasit © VRL-14703
Raptor on virtuaalihevonen || Raptor is a sim-game horse
Raptor on virtuaalihevonen || Raptor is a sim-game horse